Case

Lust Inn

Asiakas
Lust Inn

Palvelu
Brändi ja ilme, Verkkosivut, Markkinointisuunnitelma

Teknologia
WordPress, Canva

Verkkosivusto
lustinn.fi

Lähtökohdat projektiin

Oulun Virpiniemessä sijaitseva Lust Inn tarjoaa majoituspalveluita aikuiseen makuun. Höyry suunnitteli Lust Innille näyttävän visuaalisen ilmeen, tummapuhuvat one page -verkkosivut sekä omalaatuista markkinointimateriaalia, kuten lupakortteina toimivat käyntikortit.

Monimerkityksellinen brändi

”Tulemisen arvoisia kokemuksia” tarjoava Lust Inn on aikuisille suunnattu majoituskonsepti, jonka ensimmäinen kohde löytyy Oulun Virpiniemestä. Yritys on keskittynyt tarjoamaan nautinnollista vapaa-aikaa ja uudenlaista kipinää nimenomaan ”tavallisille” aikuisille ja erityisesti lapsiperheiden vanhemmille. Yrityksen tarkoituksena on tarjota paikka, joka antaa hengähdystauon arjesta ja jossa voi toteuttaa itseään haluamallaan tavalla.

Höyryllä oli kunnia auttaa Lust Innin brändin ja konseptin luomisessa. Suunnittelimme yritykselle tummanpuhuvan visuaalisen ilmeen, joka kertoo majoituspalvelun teemasta tyylikkäällä tavalla. Yritysilmeessä yhdistyvät tummat ja syvät brändivärit, kultaiset yksityiskohdat sekä isot kuvapinnat, jotka antavat tilaa mielikuvitukselle. Tärkeä osa visuaalista ilmettä on logon keskellä esiintyvä merkki, joka kuvaa monimerkityksellisesti yritystä. Ilme ja viesti tukevat Lust Innin tavoitetta tarjota nautinnollisia ja rentouttavia palveluita kaikille.

Tärkeä osa visuaalista ilmettä on logon keskellä esiintyvä merkki, joka kuvastaa monimerkityksellisesti yrityksen tarjoamia palveluita.

Osana brändityötä suunnittelimme Lust Innille one page -verkkosivun, joka esittelee yrityksen ensimmäistä majoituskohdetta ja tarjoaa inspiroivaa sisältöä sen palveluista. Kiinnitimme erityisen paljon huomiota sivuston tekstisisältöön, jossa haluttiin korostaa yrityksen arvoja ja tavoitteita. Lisäksi verkkosivuille haluttiin selkeästi esiin majoituskohteeseen kuuluvat palvelut ja varustelut sekä kohdetta koskevat säännöt. One page -sivu onkin oiva ratkaisu, kun yrityksen tarjoamat palvelut halutaan esittää tiiviissä muodossa visuaalista näyttävyyttä unohtamatta.

Markkinoinnin merkitys

Erilaisen yritysidean vuoksi Lust Innin kohdalla oli tärkeää selkeyttää sen viestinnällinen strategia. Toteutimme Lust Innille laajan markkinointisuunnitelman, jossa määritellään kattavasti yrityksen kohderyhmät, viestinnällinen kärki, markkinointitoimenpiteet sekä käytettävät mainoskanavat. Suunnittelimme yritykselle myös markkinoinnin vuosikellon, jossa esitellään markkinoinnin toimenpiteitä, ideoita ja aiheita koko vuoden ajalle erilaiset tapahtumat huomioiden. Näin ollen yrityksellä on selkeästi seurattava suunnitelma, jonka ansiosta markkinointi sujuu vaivattomasti.

Lust Innin tärkeimpänä mainoskanavana toimii sosiaalinen media. Suunnittelimme yritykselle somepohjat Canvaan, jotta somesisällön luominen onnistuu asiakkaalta itsenäisesti ja yrityksen sosiaalinen media pysyy sen visuaalisen ilmeen mukaisena. Lisäksi toteutimme yritykselle muun muassa taksiteippaukset, flyereita erilaisia tapahtumia varten sekä mainosmateriaalia varsinaiseen majoituskohteeseen. Kohteesta löytyvät esimerkiksi käyntikortteina toimivat lupakortit sekä Lust Inn -ystäväkirja, johon asiakkaat voivat kirjoittaa perinteisen kaverikirjan tapaan asioita itsestään ja lempipuuhistaan.

Tiimi

Projektipäällikkö

Virpi Vainio

AD / Head of Oulu

virpi.vainio@hoyry.net

Puh. +358 45 630 1070

Sini Liikanen

Graafinen suunnittelija

sini.liikanen@hoyry.net

Puh. +358 50 476 6700

Jussi Tuoma

Full Stack Developer / Osakas

jussi.tuoma@hoyry.net

Puh. +358 40 750 1571

Jarno Ruokamo

Ohjelmistosuunnittelija

jarno.ruokamo@hoyry.net

Puh. +358 50 410 1208

Kiinnostuitko? Kerromme mielellämme lisää

Laita meillä viestiä ja kerro lähtötilanteestasi ja tavoitteistasi. Asiantuntijamme ottaa sinuun pian yhteyttä sähköpostilla tai soittamalla.

Tietosuojaseloste

Tavoitteet

Toteutamme tietosuojapolitiikkaa huomioiden sekä EU:n tietosuoja-asetuksen että muun lainsäädännön vaatimukset. Tietosuojapolitiikan avulla pyritään varmistamaan henkilötietojen käsittelyyn liittyvät organisaatiossa työskentelevien henkilöiden, sidosryhmien ja rekisteröityjen oikeudet sekä rekisterinpitäjän oikeudet ja velvollisuudet. Höyryllä henkilötietojen käsittelyssä toteutetaan yksityiselämän suojaa ja edistetään hyvän tietojenkäsittelytavan noudattamista. Henkilötietojen käsittelyssä noudatetaan seuraavia yleisiä periaatteita:

  • lainmukaisuus, kohtuullisuus ja läpinäkyvyys
  • käyttötarkoitussidonnaisuus
  • tietojen minimointi
  • täsmällisyys
  • säilytyksen rajoittaminen
  • eheys ja luottamuksellisuus

Rekisteröidyn oikeudet

Tietosuoja on ihmisen yksityiselämän suojaamista. Siihen kuuluu kunkin oikeus henkilötietoihinsa. Rekisteröidyn oikeuksien perusperiaatteena on henkilötietojen suojan takaaminen valtuudettomalta tai henkilöä vahingoittavalta tietojen käytöltä. Rekisterinpitäjänä tiedotamme avoimesti henkilötietojen käsittelystä ennen käsittelytoimien aloittamista. Rekisterinpitäjän oikeudet ja velvollisuudet

Toteutamme rekisteröidyn oikeudet. Lisäksi varmistamme, ettei henkilötietoja käsitellä ilman asianmukaista oikeusperustaa (esimerkiksi rekisteröidyn suostumus). Huolehdimme, että henkilötietoja käsitellään vain asianmukaisin edellytyksin ja että tämä huomioidaan myös uusia käsittelytapoja suunniteltaessa. Henkilötietojen käsittely on käyttötarkoitussidonnaista eli määrittelemme ennakkoon ne tarkoitukset, joihin henkilötietoja käsitellään.

Toteutamme myös tarvittavat tekniset ja organisatoriset toimenpiteet, joilla voidaan varmistaa ja osoittaa, että käsittelyssä noudatetaan lainsäädäntöä. Näitä toimenpiteitä tarkistetaan ja päivitetään tarvittaessa.
Tekniset ja hallinnolliset ratkaisut tietojen suojaamiseen

Valitsemme riskien arvioinnin perusteella tekniset suojausratkaisut hallussamme olevien tietojen suojaamiseen ja olemme rakentaneet riskien arvioinnin mukaisesti hallintojärjestelmän valvomaan, ohjaamaan sekä toteuttamaan päivittäistä tietojen käsittelyä yrityksessämme. Varmistamme tietosuojapolitiikan mukaisen tietosuojatason suorittamalla auditointeja ja katselmuksia. Olemme nimenneet tietosuojavastaavan, joka johtaa ja toimeenpanee johdon hyväksymän tietosuojapolitiikan sekä hallituksen hyväksymät operatiiviset toimenpiteet. Lisäksi koulutamme työntekijöitämme tietosuoja-asioissa säännöllisesti. Henkilötietojen käsittelijöitä sitoo myös salassapitovelvollisuus.

Toiminta tietosuojan vaarantuessa

Jos tietosuojan epäillään tai havaitaan vaarantuneen, asia tutkitaan välittömästi. Lisäksi asiasta ilmoitetaan viipymättä rekisteröidylle, jonka tietosuoja on vaarantunut. Teemme myös ilmoituksen valvontaviranomaiselle henkilötietojen tietoturvaloukkauksesta.


Henkilötietojen käsittelyohje

Digi- ja mainostoimisto Höyryn henkilötietojen käsittelyohjeen tarkoituksena on ohjata henkilötietojen käsittelyä, toteuttaa yksityiselämän suojaa ja edistää hyvän tietojenkäsittelytavan noudattamista.

Henkilötietojen käsittelyohje perustuu EU:n tietosuoja-asetukseen, jota sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn. Tietosuoja-asetusta sovelletaan henkilötietojen käsittelyyn, joka on osittain tai kokonaan automaattista, sekä sellaisten henkilötietojen käsittelyyn muussa kuin automaattisessa muodossa, jotka muodostavat rekisterin osan tai joiden on tarkoitus muodostaa rekisterin osa.

Tässä ohjeessa annetaan Digi- ja mainostoimisto Höyryn henkilötietojen käsittelylle yhteiset määräykset. Henkilötietojen käsittelyohjeen hyväksyy Digi- ja mainostoimisto Höyryn yrittäjät/hallitus. Käsittelyohjeen päivittämisestä vastaa Digi- ja mainostoimisto Höyryn tietosuojavastaava.

Lataa henkilötietojen käsittelyohje kokonaisuudessaan


1. Rekisterinpitäjä

Digi- ja mainostoimisto Höyry Oy

Yhteystiedot

Digi- ja mainostoimisto Höyry
Kansankatu 9
96100 Rovaniemi
+358 50 366 2726

Rekisteristä vastaava henkilö

Sami Halonen
Kansankatu 9
96100 Rovaniemi
+358 50 366 2726

2. Rekisteröidyt

  • Asiakkaat
  • Potentiaaliset asiakkaat

3. Henkilötietojen käyttötarkoitus

Henkilötietoja kerätään tiettyä, nimenomaista ja laillista tarkoitusta varten. Henkilötietoja kerätään yhteydenottoa varten esimerkiksi Digi- ja mainostoimisto Höyry Oy:n palveluiden myyntiin ja yrityksen markkinointiviestintään sekä asiakaspalautteiden käsittelyyn.

4. Rekisteriin tallennettavat henkilötiedot

Yhteydenottolomakkeen tiedot eivät ole julkisia vaan ne kerätään ainoastaan Digi- ja mainostoimisto Höyry Oy:n sisäisiä toimenpiteitä varten. Asiakasrekisteri sisältää seuraavat tiedot:

Yhteystiedot
  • Nimi
  • Yritys/yhteisö
  • Osoite
  • Sähköposti
  • Puhelinnumero
  • Lisäksi pyydetään ilmoittamaan viestin aihe ja kiinnostuksen kohde
Asiakastiedot

Tiedot ostetuista tuotteista / palveluista

5. Rekisteröidyn oikeudet

Rekisteröidyllä on oikeus tarkastaa, mitä häntä koskevia tietoja rekisteriin on tallennettu.

Tarkastusoikeus

Lisäksi hänellä on riittävän tarkan ja yksilöidyn tarkastuspyynnön tehtyään oikeus saada tietoonsa itseään koskevat ja tallenteiden sisältämät tiedot. Tarkastuspyyntö tulee osoittaa kirjallisesti ja allekirjoitettuna seuraavaan postiosoitteeseen: Digi- ja Mainostoimisto Höyry, Kansankatu 9, 96100 Rovaniemi

Oikeus tietojen oikaisemiseen

Rekisterinpitäjän on korjattava asianomaisen osoittama virheellinen tieto henkilötietorekisterissä. Rekisterinpitäjällä on myös omatoimisen toiminnan kautta velvoite tarkastaa tietojen asiallisuus ja ajantasaisuus rekisterissä. Rekisteröity voi myös vaatia rekisterinpitäjää poistamaan itseään koskevat tiedot rekisteristä. Tietosuojavastaava johtaa toimenpiteen käsittelyä.

Vastustamisoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia henkilötietojen käsittelyn rajoittamista. Rekisteröidyllä on myös oikeus saada häntä koskevat henkilötiedot, jotka hän on toimittanut rekisterinpitäjälle, jäsennellyssä, yleisesti käytetyssä ja koneellisesti luettavassa muodossa ja oikeus siirtää kyseiset tiedot toiselle rekisterinpitäjälle. Lisäksi rekisteröidyllä on oikeus vastustaa tietojen käsittelyä, automaattista päätöksentekoa ja profilointia.

Suoramarkkinointikielto

Rekisteröidyllä on oikeus kieltää tietojen käyttäminen suoramarkkinointiin.

Poisto-oikeus

Yhteydenottolomakkeen rekisteristä poistetaan rekisteröidyn tiedot, kun ne eivät enää ole tarpeen tarkoituksen toteuttamiseksi ja viimeistään viiden vuoden kuluttua yhteydenottoon liittyvän tarpeen päättymisestä. Käyttöoikeudet rekisteriin poistetaan, kun rekisterinpitäjä katsoo, että järjestelmän rekisterin käyttäjä ei enää tarvitse työtehtävään liittyvästä syystä pääsyoikeutta tai käyttöoikeutta rekisteritietoon.

Digi- ja mainostoimisto Höyry Oy poistaa rekisteristä asiakkaan tiedot myös, jos asianomainen itse lakiin perustuen vaatii poistamaan häntä koskevat tiedot. Tietoja ei kuitenkaan poisteta, jos laissa määrätään eri tavalla tai toimivaltainen viranomainen on käynnistänyt prosessin, joka edellyttää säilyttämään tietoja tai muu taho on hakenut Suomen oikeudelta turvasuojaamispäätöstä tiedoille.

Suostumuksen peruuttaminen

Jos rekisteröityä koskeva henkilötietojen käsittely perustuu ainoastaan suostumukseen, eikä esim. asiakkuuteen tai jäsenyyteen, voi rekisteröity peruuttaa suostumuksen.

Rekisteröity voi valittaa päätöksestä tietosuojavaltuutetulle

Rekisteröidyllä on oikeus vaatia, että rajoitamme kiistanalaisten tietojen käsittelyä siksi aikaa, kunnes asia saadaan ratkaistua.

Valitusoikeus

Rekisteröidyllä on oikeus tehdä valitus tietosuojavaltuutetulle kantelu, jos hän kokee, että rikomme henkilötietoja käsitellessämme voimassa olevaa tietosuojalainsäädäntöä.
Tietosuojavaltuutetun yhteystiedot: www.tietosuoja.fi/fi/index/yhteystiedot.html

6. Säännönmukaiset tietolähteet

Henkilötietoja kerätään asiakkaalta itseltään asiakkaansuhteen syntyessä sekä rekisteripitäjän järjestelmistä palveluihin verkkolomakkeiden kautta. Lisäksi päivitetään viranomaislähteistä tai muilta palveluntarjoajilta, millä varmistetaan tiedon ajantasaisuuden.

7. Säännönmukaiset tietojen luovutukset

Tietoja ei pääsääntöisesti luovuteta markkinointitarkoituksiin Digi- ja mainostoimisto Höyry:n ja sen toimipisteiden ulkopuolelle.

8. Käsittelyn kesto

Henkilötietoja käsitellään pääsääntöisesti niin kauan, kuin asiakkuus on voimassa. Markkinointilistaltamme rekisteröity pääsee poistumaan itse jokaisessa lähettämässämme markkinointisähköpostissamme olevan linkin kautta taikka lähettämällä viestin osoitteeseen:
esimerkkimiest@esimerkki.fi

9. Henkilötietojen käsittelijät

Rekisterinpitäjä ja tämän työntekijät käsittelevät henkilötietoja. Voimme myös ulkoistaa henkilötietojen käsittelyn osittain kolmannelle osapuolelle, jolloin takaamme sopimusjärjestelyin, että henkilötietoja käsitellään voimassa olevan tietosuojalainsäädännön mukaisesti ja muutoin asianmukaisesti.

10. Tietojen siirto EU:n ulkopuolelle

Henkilötietoja ei siirretä EU:n tai Euroopan talousalueen ulkopuolelle.

11. Automaattinen päätöksenteko ja profilointi

Emme käytä tietoja automaattiseen päätöksentekoon tai profilointiin.

12. Evästeet ja selailun seuranta

Keräämme käyttäjän päätelaitetta koskevia tietoja evästeiden (”cookies”) ja muiden vastaavien tekniikoiden, kuten selaimen paikallisen tietovaraston, avulla. Eväste on pieni tekstitiedosto, jonka selain tallentaa käyttäjän päätelaitteelle. Evästeet sisältävät usein nimettömän, yksilöllisen tunnisteen, jonka avulla voimme tunnistaa ja laskea sivustollamme vierailevat selaimet.

Sivustomme käyttää Google Analytics-palvelua.

Sivuillamme on myös linkkejä muihin sivustoihin ja palveluihin. Me emme vastaa näiden ulkopuolisten sivustojen yksityisyydensuojakäytännöistä tai sisällöistä. Kolmannet osapuolet voivat asettaa evästeitä käyttäjän päätelaitteelle käyttäjän vieraillessa palveluissamme tilastoidakseen eri sivustojen kävijämääriä.


Rekisteriseloste on hyväksytty jatkuvana ja tarkastettu 16.10.2022.