Digimarkkinoinnin aloitus

Palvelut
Palvelut – Digimarkkinointi
Digimarkkinointi on digitaalisissa kanavissa tehtävää markkinointia, kuten hakukone-, some-, sisältö- tai vaikka sähköpostimarkkinointia. Kanavia ja keinoja on paljon, joten tärkeintä on valita teille parhaiten tuottavat kanavat ja keinot. Määritämme ne tavoitteiden, kohderyhmän ja nykytilan perusteella.
Digimarkkinoinnin suunnittelu
Digimarkkinointiprojekti toteutetaan yleensä suunnitelmallisesti vaiheittain koko vuoden ajan. Työ alkaa strategisella suunnittelulla, jossa määritellään viestinnän tyyli, visuaalinen ilme sekä eri kanaviin kohdistuvat toimenpiteet.
Suunnittelun vaiheet
Aloitamme määrittämällä kohderyhmän ja tavoitteen. Sen jälkeen päätämme, mihin liikenne ohjataan ja mitä toimintaa pidetään onnistumisena, kuten esimerkiksi yhteydenottoa, varausta tai ostoa. Sovimme myös aikataulun, jotta tekeminen ehditään käynnistää ajoissa ja optimoida toimimaan hyvin. Rakennamme myös seurannan kuntoon ennen julkaisua.
Toteutamme digimarkkinoinnin kampanjat sisältösuunnittelusta valmiiksi mainoksiksi. Suurin hyöty syntyy siitä, että kampanjan sisällöt ja tekninen toteutus tehdään samassa tiimissä. Siksi reagointi on nopeaa ja tekeminen kehittyy jatkuvasti arjessa. Lue lisää vaihtoehdoista
Digimarkkinointi ei tarkoita vain kampanjoita ja maksettua mainontaa. Se voi olla myös verkkosivun ja verkkokaupan sisältöjen kehittämistä, hakukoneoptimointia ja teknistä näkyvyyttä. Lisäksi siihen kuuluu sähköpostimarkkinointi, markkinoinnin automaatio ja asiakaspolun rakentaminen niin, että kiinnostus muuttuu yhteydenotoiksi tai ostoiksi.
Verkkosivusto on digimarkkinoinnin keskuspiste
Digimarkkinointi toimii silloin, kun ostajat ovat tavoitettavissa digikanavissa ja liikenne ohjataan verkkosivulle, verkkokauppaan tai muuhun verkkopalveluun. Tämän takia on tärkeää että sivusto on teknisesti kunnossa sekä nopea ja helppo käyttää. Kun perusta toimii, mainonnasta ja sisällöistä saadaan enemmän irti, koska kävijä löytää etsimänsä ja etenee luontevasti kohti yhteydenottoa tai ostoa.
Näin rakennamme markkinointia, joka tuottaa tulosta.
Visuaalisuus digimarkkinointi kampanjassa
Digimarkkinointikampanjan visuaalinen suunnittelu tarkoittaa sitä, miltä kampanja näyttää ja tuntuu eri kanavissa. Hyvä visuaalisuus auttaa erottumaan, kun käyttäjä selaa sisältöä nopeasti. Hyvä kampanjavisuaalisuus on selkeä ja tarkoituksenmukainen.
Kampanja voidaan tehdä valokuvilla, lyhyillä videoilla, animaatioilla, graafisilla elementeillä tai näiden yhdistelmällä. Visuaalisuus esiintyy käytännössä kaikissa kampanjan kosketuspisteissä. Kun visuaalinen linja on kunnossa, kampanjaa on myös helppo jatkaa ja laajentaa ilman, että jokainen materiaali pitää suunnitella alusta asti uudelleen.

Digimarkkinointi
Usein kysyttyä digimarkkinoinnin aloittamisesta
Olemme koonneet yleisimmät kysymykset millä tavalla digimarkkinointi voitaisiin saadaan käyntiin. Tutustu ja kysy tarvittaessa lisätietoja.
Mitä tarvitsette meiltä ennen kuin voidaan aloittaa?
Tarvitsemme lyhyen kuvauksen palvelusta tai tuotteesta, kohderyhmistä ja siitä, mitä haluatte kampanjalla saada aikaan. Yleensä pidämme aloituspalaverin missä käymme nämä läpi. Lisäksi tarvitsemme pääsyn mainostileihin tai tiedon siitä, luodaanko ne alusta asti. Jos teillä on valmiita kuvia, videoita, logoja ja brändiohjeita, ne nopeuttavat aloitusta. Katsomme myös nykyisen sivuston tai laskeutumissivun tilanteen, jotta liikenne voidaan ohjata järkevästi.
Mihin budjetti käytetään: mainontaan vai tekemiseen?
Budjetti jakautuu yleensä kahteen osaan: mediabudjettiin ja työn osuuteen. Mediabudjetti on rahaa, joka menee suoraan kanavalle, kuten Googleen tai Metaan. Työn osuus kattaa kampanjan suunnittelun, toteutuksen, seurannan ja optimoinnin. Molempia tarvitaan, jotta kampanja sekä näkyy että kehittyy. Suhde riippuu tavoitteesta ja siitä, miten paljon materiaaleja ja mittausta pitää tehdä alussa.
Tarvitaanko Google Tag Manager, Pixel tai konversioseuranta, ja kuka asentaa ne?
Konversioseuranta tarvitaan, jos halutaan mitata yhteydenottoja, ostoksia tai muita tärkeimpiä tapahtumia luotettavasti. Usein helpoin tapa on käyttää Google Tag Manageria, jonka kautta asetukset pysyvät hallinnassa. Metan Pixel ja Google Ads -konversiot tehdään silloin, kun kanavat ovat käytössä. Asennus voidaan tehdä meidän toimesta jos meillä on pääsy kanaviin ja sivuston Tag manageriin. Ennen käynnistystä varmistetaan testillä, että data kulkee oikein.
Mitä jos verkkosivu ei ole halutussa kunnossa?
Tämä ei ole toivottu tilanne koska silloin hyväkään markkinointi ei välttämättä toimi niin, että se tuottaa hauttuja tuloksia. Tämmöisissä tapauksissa voimme ohjata liikennettä suoraan yhteydenottoon, puheluun tai yksinkertaiselle laskeutumissivulle. Samalla tunnistamme suurimmat kitkakohdat, jotka estävät konversioita nykyisellä sivustolla ja aloitamme toimenpiteet jotka korjaavat tilanteen.
Kuinka usein raportointi tulee ja mitä raportti sisältää?
Raportointi sovitaan kampanjan rytmin mukaan, mutta käytännössä kuukausiraportti on yleisin. Aloitusvaiheessa voidaan raportoida tiheämmin, jotta suunta varmistuu nopeasti. Raportissa käydään läpi tärkeimmät luvut, kuten kulut, näyttökerrat, klikkaukset ja konversiot. Lisäksi nostetaan selkeästi mitä tehtiin, mitä opittiin ja mitä muutetaan seuraavaksi.
Voidaanko aloittaa pienesti ja laajentaa myöhemmin?
Kyllä, ja se on usein järkevin tapa, jos halutaan vähentää riskiä ja varmistaa toimiva perusmalli. Aloitus voidaan tehdä yhdellä kanavalla, yhdellä palvelulla ja selkeällä konversiotavoitteella. Ensimmäinen vaihe tuottaa dataa siitä, mikä viesti, kohderyhmä ja laskeutumissivu toimii. Kun perusluvut ovat kunnossa, budjettia ja sisältöjä voidaan kasvattaa hallitusti. Laajennus tehdään aina sen perusteella, mikä tuottaa tulosta.
Herääkö kysymyksiä tai kiinnostus?
Ota yhteyttä ja kerromme miten projekti voisi käynnistyä
Lisää töitämme
Comeback Fysio
Smuuti Skin
Kajaanin Kaupunginteatteri
