Brändi ja ilme

Video- ja valokuvaus

Laadukkaat valokuvat ovat yksi tärkeimmistä brändin rakennuspalikoista. Hyvät kuvat ovat yritykselle hyvä investointi, sillä ne kestävät aikaa ja jättävät voimakkaan muistijäljen. Kuvilla ja videoilla, joita käytämme verkkosivulla, presentaatioissa tai jaamme somekanavissa, on suuri merkitys siihen, millaisena yritys näyttäytyy asiakkaille. 

Miksi valokuvien ottaminen kannattaa?

Ole rehellinen. Sen sijaan, että käyttäisit persoonattomia kuvapankkikuvia, näyttämällä omat kasvosi vahvistat asiakkaidesi luottamusta sinuun ja yritykseesi. Valokuvauspäivä on yksi parhaista investoinneista, mitä yritys voi markkinointiin satsata. Pärjäät kuvilla pitkän aikaa ja ne toimivat markkinoinnin tukena sekä verkossa että kohtaamisissa.

Kuvaussuunnitelma

Kuvaussuunnitelmassa mietimme brändin mukaisen tyylin, kuvausaiheet (kuten henkilökunta, palvelut, toimintaympäristö yms.) sekä tarvittavat kuva-aiheet esimerkiksi yksittäisestä palvelusta.  Toteutamme myös sovelluksia, joihin kuvia tarvitaan, joten osaamme ottaa huomioon minkälaista kuvamateriaalia tarvitaan hyvän lopputuloksen saamiseksi. Mukana suunnitelmassa on myös kuvausaikataulu, kuvauskohteet, tarvittavat mallit ja tarvittava kalusto.

Toteutamme myös sovelluksia, joihin kuvia tarvitaan, joten osaamme ottaa huomioon minkälaista kuvamateriaalia tarvitaan hyvän lopputuloksen saamiseksi.

Valokuvien käyttökohteet

Valokuvat ja videot kuvataan meillä etupäässä verkkosivua varten, mutta kuvia voidaan käyttää laajemminkin yrityksen viestinnässä, kuten somessa, esitteissä ja presentaatioissa. Valokuvien tarkoitus on kertoa toiminnan laajuudesta, osaamisesta, palveluista sekä inhimillistää toiminta henkilökunnan kautta. Valokuvaus sisältää aina kuvien kaupalliset oikeudet.

Brändin mukaiset kuvat

Olemme kuvankäsittelyn ammattilaisia ja muokkaamme materiaalit juuri sinun brändisi näköiseksi. Tämä voi tarkoittaa kuvien ja videon värikäsittelyä haluttuun tunnelmaan, taustan vaihtoa tai vaikka kuvituksen lisäämistä elävöittämään lopputulosta.

Video verkkosivulle ja someen

Tuotantovälineiden laadun parantuminen mahdollistaa nykyisin kustannustehokkaan videotuotannon. Keskitymme ketteriin kanaviin, kuten someen ja verkkopalveluihin, jossa video toimii erinomaisesti esimerkiksi etusivulla mielenkiinnon herätteenä. Voimme myös editoida olemassa olevasta materiaalista verkkosivulle soveltuvan leikkauksen.  


Ota yhteyttä niin jutellaan lisää.

Asiakkaitamme