Case

Tuplasti hyvää

Asiakas
Kauppakeskukset Revontuli, Rinteenkulma & Sampokeskus

Palvelu
Somemainonta, Printti- ja ulkomainonta, Animaatio

Lähtökohdat projektiin

Höyry on suunnitellut ja toteuttanut Rovaniemellä toimiville Revontulen ja Rinteenkulman kauppakeskuksille huomionarvoisia yhteiskampanjoita sekä someen että printtiin Tuplasti hyvää -yhteisbrändin alla. Kampanjoiden teemat ovat vaihtuneet sesongin ja järjestettävien tapahtumien mukaan. Sittemmin kauppakeskukset ovat järjestäneet samoja tapahtumia vaihtelevin kokoonpanoin, ja osaan tapahtumista on osallistunut myös kauppakeskus Sampokeskus.

Visuaalisesti mielenkiintoisia tapahtumailmeitä

Onnistuneella visualisoinnilla on valtavan iso merkitys kauppakeskusten markkinointimateriaaleissa. Mielenkiintoisen visuaalisuuden avulla luodaan tapahtumalle oikeanlainen tunnelma ja saadaan se välittämään haluttuja mielikuvia – tärkeintä on, että kuluttaja kiinnostuu tapahtumasta ja ymmärtää nopeasti, millaisesta tapahtumasta on kyse. Esimerkiksi “Tuplasti Taianomaisempi Jouluaika” välittää joulun lempeää ja säkenöivää tunnelmaa, kun taas “Vekaraviikonlopun” hassutteleva ilme kertoo nopeasti tapahtuman olevan suunnattu lapsille ja lapsiperheille.

Kauppakeskus­markkinointi tänään ja huomenna

Kauppakeskusmarkkinoinnin merkitys on vain kasvanut ihmisten kulutustottumusten muutosten myötä. Yhä tärkeämmässä asemassa kauppakeskusten menestymisessä ovat erilaiset tapahtumat ja yhteisöllisyyttä vahvistavat aktiviteetit. Höyry on saanut olla laajasti ideoimassa erilaisia teemoja ja markkinointisovelluksia. Esimerkiksi muodin ja kauneuden tapahtumapäivää vietetään säihkyvissä “Lupa loistaa, ihanampi sinä” tunnelmissa, kun taas “Retki hetki” tuo luonnon tarjoamat vapaa-ajan mahdollisuudet raikkaasti ihmisten mieliin.

Markkinointia eri formaateissa

Selkeät linjaukset tapahtumailmeessä mahdollistavat sen monipuolisen hyödyntämisen kampanjamateriaaleissa, olipa kyseessä sitten painetut tuotteet tai sähköinen julkaisuympäristö. Kauppakeskusten kampanjailmeet ovat ajan saatossa taipuneet muun muassa rollupeihin, erilaisiin ohjelmamateriaaleihin ja lehtimainoksiin sekä sosiaaliseen mediaan kuvien ja animaatioiden muodossa. Kokonaisuuden rakentuminen alkaa jo ennakkoon digitaalisissa ympäristöissä, kun taas fyysiset materiaalit koristavat kauppakeskuksia ohjelmistosta informoiden itse tapahtuma-aikana.

Tiimi

Nelli Salmela

Graafinen suunnittelija

nelli.salmela@hoyry.net

Puh. +358 50 476 6700

Sini Liikanen

Graafinen suunnittelija

sini.liikanen@hoyry.net

Puh. +358 50 476 6700

Kiinnostuitko? Kerromme mielellämme lisää

Laita meillä viestiä ja kerro lähtötilanteestasi ja tavoitteistasi. Asiantuntijamme ottaa sinuun pian yhteyttä sähköpostilla tai soittamalla.

Etusivun yhteydenotto